Takaisin

Matka24 nyt

Vietnamin keisarillinen kaupunki Hue
kasvoi Parfyymijoen rannoille

27.5.2021 12.00
Minh Mangin hautamuistomerkki.

Kun Vietnamia vielä hallitsi keisari, oli kukkia kuljettavan Parfyymijoen rannalle rakentenut Hue, maan keskus. Keisari virkistäytyi teatterissa ihaillen vaimojaan kukkivaa järvimaisemaa vasten.

 

Teksti ja kuvat: KARI NIVA JA EERO AULA

Huen merkittävin nähtävyys on kielletyn purppurakaupungin, Keisarillisen linnoituksen ja Keisarillisen palatsin muodostamat kolme sisäkkäistä kehää. Kielletty kaupunki on näistä laajin, vesikaivannon rajaama alue, jonka yhden sivun muodostaa kuuluisa Parfyymijoki. Joki on saanut nimensä kukista, joita virta on vuosisatoja kuljettanut yläjuoksun rinteiltä. Huen kaupunki on rakentunut joen ympärille.

Keisarillinen linnoitus on alun perin ranskalaisten rakentaman vankan muurin rajaama neljänsadan hehtaarin laajuinen alue. Keisarillinen palatsi sijaitsee linnoituksen sisäpuolella Parfyymijoen puoleisella reunalla. Palatsin neliönmuotoinen alue on yhdeksän hehtaarin laajuinen. 

Alueen rakentamisen aloitti keisari Gia Long 1800-luvun alussa. Kielletyn kaupungin esikuvana oli samanniminen alue Pekingissä. Rakentamisessa tarvittiin tuhansia työläisiä, jotka kaivoivat ensin kymmenen kilometriä vallihautaa. Maavalli korvattiin myöhemmin muurilla, jonka paksuus on ohuimmillaankin kaksi metriä.
 

Dynastiavallan päättymisen
aikoihin 1940-luvulla linnoitusalue
oli täyteen rakennettu; taloja ja
paviljonkeja oli sadoittain.



Kunnossapito ei pystynyt vastaamaan termiittien ja taifuunien haasteisiin ja rakennelmat olivat hyvää vauhtia rappeutumassa, kun Vietnamin sodan tunnettuun Tet-offensiiviin sisältynyt raju pommittaminen tuhosi valtaosan alueen rakennelmista vuonna 1968. Jäljellä olevat muutamat arvorakennukset ovat nyt YK:n maailmanperintölistalla. Huolellinen kunnostus- ja entisöintityö on käynnissä.

 

Tu Duc, eli muurilla ympäröity kahdentoista hehtaarin alue on arkkitehtuuriltaan kauneimpia Nguyen dynastian aikaansaannoksista. Keisari Tu Duc rakennutti alueen 1864-1867 kylään, joka sijaitsee kahdeksan kilometrin päässä Huen kaupungista. Alueella on pieni järvi, jonka rannalla sijaitseva teatterin sisäterassilla keisari lekotteli nauttien teatteriesityksestä, runojen kirjoittelusta tai kirjojen lukemisesta.

Vaikka Tu Ducilla oli 130 vaimoa, hänellä ei ollut omaa lasta. Syyksi on arveltu nuorena sairastettua isorokkoa. Hänen korkeutensa huvi oli pyytää vaimojaan liikuskelemaan teatterin sisäterassin eli katsomon edustalla olevalla ulkoterassilla, sillä hän nautti heidän katselemisestaan kukkaista järvimaisemaa vasten. Järvessä kasvaa edelleen kukkia, joiden kookkaista siemenkodista voi päätellä niiden olevan jättikokoisia.
 

Tu Ducissa on kolme hautamonumenttia:
Hänen Keisarillisen Korkeutensa
oma hauta sekä hänen
ensimmäisen vaimonsa 
La Thien Anh´in ja
adoptoidun vallanperijän
Khien Phuks´in haudat.

 

Minh Mangin keisarillinen temppeli ja hautamuistomerkki on rakennettu vuosina 1840-1843. Vajaan kolmenkymmenen hehtaarin aluetta ympäröi 1700 metrin mittainen vallihauta. Alueella oli aikoinaan neljäkymmentä rakennelmaa symmetrisesti keskilinjan molemmin puolin. Ilmakuvassa paikka muistuttaa ihmisen hahmoa. Portti on kantapäiden välissä ja pää, hautamuistomerkki, lepää  700 metrin päässä kukkulan rinteellä kuin tyynyllä. Paikka kuuluu YK:n maailmanperintökohteisiin.

 

Historiallisten nähtävyyksien lisäksi Huessa voi tutustua myös Vietnamin nykyelämään. Ostoksia voi tehdä putiikeissa, kadunvarsikojuissa tai täyteen ahdetussa basaarissa, jossa tunnit kuluvat sukkelasti.

Eräässä kaupassa valmistettiin ja myytiin suitsukkeita ja kartiohattuja. Tikkumestaritar pyöräytti tikkuun ällistyttävän näppärästi polttoaineen pihkaksi kutsutusta taikinamöykystä, johon on sekoitettu kanelikaarnasta jauhettu hajuste ja väriaine. Hatuntekijällä sen sijaan kuluu yli kuusi tuntia päähineen ompelemisessa, vaikka alla oli valmis kehikko ja lehtisuikaleet oli valmiiksi muotoiltu. Oikeaoppisen vietnamilaisen hatun metallikehikossa on kuusitoista rengasta, mikä hatuntekijän mukaan viittaa naisen parhaaseen ikään. Hattu maksoi kolme dollaria, eli puolet enemmän kuin muualla halvimmillaan. Kallis hinta johtui siitä, että hatun saattoi litistää matkalaukkuun tasoksi.

 

Huesta löytyy myös parturiliike,
jonka kahdeksan työntekijää
joukolla ihmettelivät
matkaseurueeseemme
kuuluvan henkilön kiharaa tukkaa.
Neidot neuvottelivat pitkään siitä,
kuka uskaltaa ottaa työn vastaan.



Samaan aikaan paikalle tuli kahden ystävänsä saattelemana toinen asiakas, joka leikkautti korvakarvansa. Operaatio näytti suorastaan kliiniseltä ja välinevalikoima oli kuin hammaslääkärillä.

Kolmiviikkoisen matkamme erinomaisten ruokapaikkojen joukossa paras oli Hue-ravintola. Kahdeksan ruokalajin tyylikäs ja maukas kokonaisuus nautittiin viehättävässä miljöössä. Kun henkilökunta huomasi seurueemme ihastelevan pöytäkoristeina olevia syötäviä pienoisveistoksia, tuli itse taiteilija hetken kuluttua paikan päälle niitä tekemään. Porkkanasta syntyi näppärästi katkarapu tai kala.

 

PLUSSAT

o Ystävälliset ihmiset arvostavat ikämatkailijaa.

o Edulliset Vietnamin sisäiset lennot

o Vietnam Airlines -lentoyhtiö toimi täsmällisesti.

 

MIINUKSET

o Sadekaudet aiheuttavat haittoja, muun muassa lentojen peruutuksia ja teiden huonokuntoisuutta.

 

FAKTAT HUE

o Vietnamin keisarinaikainen pääkaupunki
o Viimeinen keisari Bao Dai, Nguye numero yhdeksän, luopui vallasta 1945.
o Vietnamilaisittain pienessä kaupungissa on  250 000 asukasta.
o Sijaitsee Keski-Vietnamissa
o Entinen pääkaupunki Ho Chi Minh City eli Saigon sijaitsee 640 kilometrin päässä etelässä.

o Nykyinen pääkaupunki Hanoi sijaitsee 540 kilometrin päässä pohjoisessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Keskustele tästä Asiaton sisältö