Takaisin

Kotimaa

HÄKKISET: Glamouria Suomen
ja Lapin leppeässä lumisateessa

19.1.2024 0.00

Mika Häkkisen ja Marketa Remesovan liitto vahvistui Rovaniemen kirkossa tänään. Tuskin koskaan aikaisemmin on Rovaniemen kentällä nähty niin monta yksityiskonetta kuin tänä viikonloppuna.


UUSINTA 1-2017 Myös rovaniemeläiset pääsivät nauttimaan ainutlaatuisesta glamourista. Kaiken kruunasi Häkkisten 3-vuotias Danny-poika, joka olisi mustien Mersujen sijasta halunnut jatkaa matkaansa Rovaniemen kirkolta juhlapaikalle poron eikä Mersun kyydissä (katso video).

Häiden tapahtumapaikat onnistuttiin loppuun saakka pitämään salaisena. Vielä perjantaina iltana esimerkiksi Seitsemän päivää kertoi, että juhla olisi Arctic Light hotellissa. Arvaus osui osiltaan väärään, sillä Rovaniemen kirkon jälkeen varsinaista juhlaa vietetään parhaillaan Santas hotellissa aivan Rovaniemen keskustassa, jonka ympärillä pyöri päivällä mustia autoja ja hotellin eteen oli rakennettu jäinen valtaistuin.

Mustat autot kuljettivat vieraita aamun safarille.

Hääjuhlassa ovat Suomesta mukana muun muassa Jarkko Nieminen, Kiira Korpi, Valtteri Bottas, Kalle Palander ja Marcus Grönholm. Paikallisia henkilöitä tai julkkiksia ei seurueessa näkynyt eikä ollut kutsuvieraslistalle päässyt. Paitsi tietysti rovaniemeläisen Luxury Actionin yrittäjä Janne Honkanen.
 

KOMMENTTI:

Rovaniemen ja Lapin pääseminen julkkisten valokiilaan ei ole Suomelle jokapäiväistä herkkua. Häkkisen pariskunnan kunniaksi on lausuttava se, että maailmanmies ei ole unohtanut kotimaataan eikä sen arvokkainta seutua Lappia.

Lauantain tilaisuuden järjestäminen Rovaniemellä ja Rovaniemen kirkossa on ollut nimenomaan Mika Häkkisen toive. Suomi lähettiläs toimii, kuten lähettiläs parhaimmillaan toimii. Toki Rovaniemen osumisessa tilaisuuden pääpaikaksi on merkitystä henkilötason yhteydellä kaupunkiin.

Ihailtavaa on sekin, miten tällainen megaluokan tilaisuus on pystytty pitämään julkisuudesta salassa. Edes maan ärhäkkäin paparazimedia ei ole viikon aikana päässyt enempää Häkkisen kuin muidenkaan jäljille.  

Juhlan järjestelyt ovat alkaneet jo viime syksynä. Järjestelyihin on etsitty maan parhaimmat tekijät aina kokkeja ja tarjoilijoita myöten. Ravintolaan on rakennettu muun muassa näyttävä samppanjatorni.
Tekijöiltä ja juhlapaikalta on vaadittu salassapitoa ja salassapitosopimusta. Tällainen kuuluukin näiden tilaisuuksien luonteeseen, oltiinpa sitten Monacossa tai Rovaniemellä.

Mika Häkkinen ja Marketa Remesova ovat olleet Rovaniemellä jo lähes viikon ja juhlat jatkuvat tänä iltana Rovaniemen pimentyneessä illassa.

JORMA AULA
matkailutoimittaja
kustantaja
 
Keskustele tästä Asiaton sisältö