Takaisin

Kotimaa

Kolea sää hiljensi kadut, mutta täytti konserttisalit

25.7.2015 14.30

Kuhmossa vieraili tänä kesänä yli 35 000 kamarimusiikin, Kainuun ja kotimajoituksen ystävää.


Kuhmon Kamarimusiikkifestivaalin menestystä enteili tänä vuonna ennakkomyynti, jossa päästiin kaikkien aikojen ennätykseen. Vaikeudetkin kääntyivät voitoksi, kertoo festivaalin taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn:
 
– Ensimmäisellä viikolla kolea sää hiljensi katukuvaa, mutta konserttien yleisömäärää se tuntui lisäävän.

Festivaalin pääteemana oli tänä vuonna ”aika”, jota tarkasteltiin aina maailmansynnystä vuodenaikoihin. Konsertteja oli 74, joista loppuunmyytyjä 10. Toisella viikolla eniten yleisöä kiinnostivat Sibelius-päivä ja tangoaiheinen konsertti. Lapsille suunnattu Pekka ja Susi oli aiempien vuosien lastentapahtumia kysytympi.
 
Festivaalin ensi vuoden teema on ”maailmankylä”.
– Taiteilijoita tulee ensi kesänä lukuisista eri maista ja eri maanosista, ja he tuovat omista maistaan musiikkia, joka parhaiten edustaa heidän omaa kulttuuriaan, kertoo Mendelssohn.
 
Maailmankylä-teema tuo mukanaan etnisiä sävyjä ja soittimia, mutta niiden rinnalla soivat myös perinteiset kamarimusiikin klassikot. Tapahtuma järjestetään ensi vuonna 10.-23.7. Samalla Vladimir Mendelssohnilla alkaa toinen kymmenvuotiskausi festivaalin taiteellisena johtajana.
 
 Kuhmon Kamarimusiikkifestivaaleilla vieraili tänä kesänä yli 35 000 klassisen musiikin, Kainuun ja kotimajoituksen ystävää.
 
Kamarimusiikkifestivaalin menestystä enteili tänä vuonna ennakkomyynti, jossa päästiin kaikkien aikojen ennätykseen.
 
– Festivaalin ensimmäisellä viikolla kolea sää hiljensi katukuvaa, mutta konserttien yleisömäärää se tuntui lisäävän, kertoo tapahtuman taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn.
 
Festivaalin pääteemana oli tänä vuonna ”aika”, jota tarkasteltiin aina maailmansynnystä vuodenaikoihin. Konsertteja oli 74, joista loppuunmyytyjä 10. Toisella viikolla eniten yleisöä kiinnostivat Sibelius-päivä ja tangoaiheinen konsertti. Lapsille suunnattu Pekka ja Susi oli aiempien vuosien lastentapahtumia kysytympi.
 
Festivaalin ensi vuoden teema on ”maailmankylä”.
– Taiteilijoita tulee ensi kesänä lukuisista eri maista ja eri maanosista, ja he tuovat omista maistaan musiikkia, joka parhaiten edustaa heidän omaa kulttuuriaan, kertoo Mendelssohn.
 
Maailmankylä-teema tuo mukanaan etnisiä sävyjä ja soittimia, mutta niiden rinnalla soivat myös perinteiset kamarimusiikin klassikot. Tapahtuma järjestetään ensi vuonna 10.-23.7. Samalla Vladimir Mendelssohnilla alkaa toinen kymmenvuotiskausi festivaalin taiteellisena johtajana.
 
 

Keskustele tästä Asiaton sisältö