Takaisin

Kotimaa

ETSINTÄKUULUTUS: Linnanmäki
etsii kummitusjunaidean keksijää

2.8.2016 0.00

Linnanmäki etsii lähes 40 vuotta sitten huvipuistoon kirjeen kirjoittanutta Petteri Aroa, jonka toiveet huvipuiston kehittämisestä löytyivät sattumalta kirjearkistosta.


Ajatukset silloisen kummitusjunan parantamisesta toteutuvat uudella tavalla iik!week-kauhuviikon teemoitettujen laitteiden myötä.

Elokuussa 1977 11-vuotias Petteri Aro Pilpalasta kirjoitti viisisivuisen kirjeen Linnanmäen silloiselle ohjelmapäällikölle Sara Ekelundille.

- Linnanmäki on hieno huvipuisto. Mutta eihän se voi olla täydellinen. Kuitenkin minulla olisi vähän pyydettävää, Aro aloitti kirjeensä.

Kirjeen kirjoittaja oli hyvin vaikuttunut Ruotsin Gröna Lundissa näkemistään laitteista ja kokemansa pohjalta ideoi muun muassa Linnanmäen klassiselle kummitusjunalle uudistuksia.

- Ensin mennään kolkkoon tunneliin. Yhtäkkiä edessä näkyy vaikka hautakivellä istuva luuranko ja kuuluu kamalaa ääntä. Sitten taas pimeää. Kuuluu hysteeristä kaikuvaa naurua, mutta ei näy mitään. Mutka. Edessä näkyy lauma kamalan näköisiä olentoja, jotka ojentelevat käsiään. Pimeys taas. Näkyy luola mistä tulee hehkuva silmäinen, karjuva lohikäärme. Pimeys ja mutka. Näkyy kirstu, josta kurkottaa kelmeä käsi. Lopuksi joku tri Frankensteinin hirviö tai joku sellainen kamala hirviö. Sellainen olisi tarpeeksi hyvä kummitusjuna, Petteri Aro ehdotti.

Linnanmäen Huvipuisto toivoo löytävänsä Petteri Aron, jotta saisi vuosikymmenien jälkeen innokkaan huvipuistokehittäjän kutsuttua syyskuisen iik!weekin aikaan vierailemaan vanhaan vesitorniin rakennettavaan live-kauhutaloon sekä kauhuteeman mukaisesti teemoitettaviin laitteisiin, joissa varmasti toteutuvat nuoren Aron toiveet hyytävästä tunnelmasta.

- Kiitos kaikesta, mitä vuosien ajan olette yleisölle teettäneet ja kiitos hienoista laitteista ja taloista Lintsillä, Aro päättää kirjeensä.

Keskustele tästä Asiaton sisältö