Takaisin

Kotimaa

Matkamessuilla saaristolaismaisemia ja
luksuselämyksiä Lapista

19.1.2016 13.19
Lapin talvi ja Helsinki ovat kohteina, kun Finnair ja kiinalainen verkkoyritys alkavat myydä Suomen talvea.

Matkamessut tuo Messukeskukseen Helsinkiin tulevana viikonloppuna yli 80 eri maata, joiden lisäksi messuilla nähdään runsaasti myös kotimaan kohteita.


Suomi on monipuolinen matkailumaa, jossa on runsaasti vaihtoehtoja erilaisille matkailijoille.
 
Suomen saaristo esittäytyy tulevilla Matkamessuilla ennennäkemättömän laajasti uudella teema-alueella, joka tuo Suomen saaristomaisemat messukävijöiden koettavaksi. Alueella kävijät pääsevät aistimaan ja tuntemaan saariston tunnelmaa sekä tutustumaan sen monipuoliseen tarjontaan.
 
Saaristo-alueella virittäydytään jo kesätunnelmiin, sillä yleisteemana siellä on juhannus. Alueen ohjelmalavan viereen kohoaa muun muassa näyttävä juhannussalko, jonka lisäksi teema näkyy myös alueen ohjelmassa. Alueella ovat esittelyssä muun muassa Ahvenanmaa, Pori, Rauma, Parainen, Kemiönsaaret, Naantali, Salo, Kaarina ja Turku. Teema-alueella on myynnissä tarjouspaketteja, ja lisäksi alueella voi osallistua kaikkina messupäivinä arvontoihin, joissa on palkintoina saaristomatkoja.
 
Toinen kotimaan uutuus löytyy Rovaniemen osastolta, jossa pääsee testaamaan uuden ajan Lappi-luksusta. Luksuselämysten tarjoaja Luxury Action julkistaa osastolla upouuden viiden tähden erämaatuotteensa, Teepee Wilderness Campin, joka voidaan pystyttää esimerkiksi keskelle Lapin erämaata. Lämmitetyssä luksuskodassa luontokokemus yhdistyy viiden tähden hotellipalveluihin alkaen ylellisistä vuodevaatteista aina yksityiskokkeihin ja hovimestaripalveluihin. Huippukokkien paikan päällä tuoreista Lapin raaka-aineista valmistamat gourmet-menut ovat merkittävä osa kokemusta.
 
Matkalla Maailmalla -blogin Hannu Tuominen esittelee messuilla lähialueen helmiä. Suomesta löytyy hänen mukaansa muun muassa kotiseuturakkautta, ällistyttäviä löytöjä, kätkettyjä aarteita, pähkähulluja ideoita, upeita maisemia ja kulttuuriperinnön tallentamista. Rantanen kertoo vinkkinsä vähemmän tunnetuista kotimaan helmistä Rantapallo Meeting Pointissa lauantaina 23.1. klo 15.30 ja sunnuntaina 24.1. klo 15.
 
Kenelle Matkailutoimittajien Killan Vuoden parhaat -palkinnot?
Matkailutoimittajien Kilta jakaa palkinnot ansioituneille alan toimijoille torstaina 21.1. klo 11.45 Sonera Inspiration Stagella heti Matkamessujen avajaisten jälkeen. Aikaisempina vuosina palkinnon ovat saaneet mm. OnniBus, Valamon luostari, näyttelijä ja matkaohjelmien juontaja Ville Haapasalo sekä toimittaja Jaakko Selin.
 
Ohjelma kokonaisuudessaan sekä lista näytteilleasettajista löytyvät Matkamessujen nettisivuilta www.matkamessut.fi.
Keskustele tästä Asiaton sisältö