Takaisin

Kotimaa

Matkamessut tuo esille
tuntemattomia helmiä

5.1.2019 0.00

Matkakuumeeseen saa helpotusta, kun Matkamessut 2019 esittelee uusia matkakohteita ja suomalaisille tuttuja suosikkeja. Tapahtuman teema Hidden Treasures esittelee tuntemattomia matkailun helmiä, ja kutsuu ajan hengen mukaisesti tutustumaan myös lähimatkailuun ja vastuulliseen matkailuun.


Matka 2019 pidetään Helsingissä 16.1-20.1.2019.
 
Matkailu on seikkailua; uusien paikkojen, ihmisten ja toisinaan myös itsensä etsimisen ja löytämisen hetkiä. Hidden Treasures -teema kunnioittaa etsivää, seikkailunjanoista matkailijaa, joka haluaa löytää paikkoja ja kokemuksia, joita voidaan kuvailla sanoilla rohkea, innovatiivinen, tuntematon, jännittävä ja välillä jopa hiukan outo. Matkamessujen teema Hidden Treasures toistuu tapahtuman ohjelmassa ja kannustaakin sekä näytteilleasettajia että tapahtumassa vierailevia perehtymään alueiden tuntemattomiin helmiin. Messuilla muun muassa Thaimaan Koh Kood, Pohjois-Madagaskar ja Tansania kertovat kohteidensa helmistä.
 
Ajan hengen mukaisesti myös kestävä ja vastuullinen matkailu näkyy Matkamessujen ohjelmassa. Ammattilaisille vastuullisuus korostuu muun muassa torstaina europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen ja professori Atte Korholan puheenvuoroissa, joissa pureudutaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin tulevaisuuden matkailun kannalta ja matkailun merkitykseen globaalin kehityksen näkökulmasta. Vastaavasti yleisöpäivissä näkyy kotimaan matkailun vastuullisuus, kun ohjelmassa perehdytään Saaristomeren tilaan ja pohditaan vastuullista matkailua Saimaalla niin, että suomalaisille merkityksellinen järvi pysyy elinvoimaisena jatkossakin.
 
Messujen uudet kohteet ja vanhat tutut
 
Matkamessujen uusia kohteita ovat muun muassa Arabiemiraattien Sharjah, Turks- ja Caicossaaret sekä Iran. Vuoden 2019 messuille on tähän mennessä ilmoittautunut 580 näytteilleasettajaa ja 74 kohdetta.
 
Uusien kohteiden rinnalla Matkamessuilla on joukko suomalaisille vuosien varrella tutuiksi tulleita näytteilleasettajia, kuten matkatoimisto Kaukomatkatoimisto ja matkakohteista Kuuba ja Puola. Matkamessut on vuosien aikana vakiinnuttanut asemansa matkailijoiden vuosittaisena tapahtumana, ja moni messukävijä tuleekin vuosittain tutustumaan tiettyjen kohteiden uusiin kuulumisiin.
 
Yksi näistä on Inari-Saariselkä Matkailu, joka on Matkamessuilla mukana Inarin ja Utsjoen kuntien alueiden kanssa edellisten vuosien tapaan yli 20 paikallisen toimijan voimin. ”Messuilla on mukana aikaisemminkin läsnä olleita yrityksiä kuten saamelaismuseo Siida, mutta myös uusia kohteita, kuten hyvinvointiretriittejä tarjoava Arctic Sky Lapland. Osastolla voi osallistua myös kilpailuun, jossa voi voittaa pääsyn Nightless Night –valokuvaustapahtumaan. Päälavalla ja osastolla esiintyy pohjoissaamelainen räppäri Ailu Valle, joka on aikaisempina vuosina täyttänyt katsomot”, kertoo Inari-Saariselkä Matkailun sisällönsuunnittelija Irina Salomaa.
 
 
Matkamessujen näytteilleasettajat ja ohjelma on julkistettu osoitteessa www.matkamessut.fi.
 

Keskustele tästä Asiaton sisältö