Takaisin

Kotimaa

Suomen Taideakatemian palkinto kuvataiteilija Camilla Vuorenmaalle

13.5.2015 22.34

Suomen Taideakatemian vuoden 2015 palkinto myönnettiin tänään kuvataiteilija Camilla Vuorenmaalle (s.1979).  Joka toinen vuosi myönnettävän palkinnon suuruus on 25.000 €. Ensimmäisellä kerralla kaksi vuotta sitten se myönnettiin Tuomas A. Laitiselle.
Muut palkinnon saajaksi ehdolla olleet olivat kuvataiteilijat Sanna Kannisto (s. 1974) ja Janne Räsänen
(s. 1971).
 

Viime maaliskuussa julkistetut kolme ehdokasta olivat omilla alueillaan erinomaisia ja toisistaan poikkeavia tekijöitä, joten palkintoraati kuvailee voittajan valinnan olleen vaikea. Yksimielisellä päätöksellä palkinto kuitenkin myönnettiin kuvataiteilija Camilla Vuorenmaalle. Perusteluina mainittiin Vuorenmaan olleen ilmaisultaan riippumaton ja omaleimainen taiteilija, joka on koko tähänastisella tuotannollaan osoittanut kykyä maalaustaiteen mahdollisuuksien laajentamiseen.
Vuorenmaan tuotannossa erityisesti viimeaikoina tapahtunut kehityskaari ansaitsee raadin mukaan tulla nyt laajemmin huomioiduksi. Uusimmissa puukaiverrustekniikalla toteutetuissa maalauksissaan hän osoittaa paitsi erinomaista teknistä taituruutta, myös kykyä puhutella katsojaa yhteiskunnallisin, yleisinhimillisin ja katsojaa koskettavin aihein. Maalaukset saavat usein kolmiulotteisen, reliefimäisen muodon, ja teoksissa näkyy taiteilijan omaleimainen ja silottelematon kädenjälki.  Uudesta tuotannosta koostuva palkintonäyttely antaa palkintoraadin mukaan odottaa paljon.
Taideakatemian palkinto myönnetään suomalaiselle taiteilijalle, joka on parhaassa luomisvireessä, ja jota ei ole vielä Suomessa merkittävästi palkittu. Tärkeänä kriteerinä pidetään myös palkittavan taiteilijan kansainvälistä kiinnostavuutta.
Palkinto toteutetaan yhteistyössä Espoon modernin taiteen museo EMMAn kanssa siten, että palkintoon sisältyy julkaisu ja yksityisnäyttely EMMAssa. Vuorenmaan yksityisnäyttely nähdään EMMAssa vuonna 2016.
Suomen taideakatemian asettamaan palkintoraatiin kuuluivat Taideakatemian puheenjohtajan, taidemaalari Antti Linnovaaran lisäksi EMMAn museonjohtaja Pilvi Kalhama, Hankenin rehtori Eva Liljeblom ja Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotola. Lisäksi taiteen keräilijänä tunnettu ja yhtiönsä kautta Taideakatemiaa merkittävällä rahalahjoituksella tukenut johtaja Kyösti Kakkonen on osallistunut palkintoraadin työskentelyyn.
 
TEKSTI JA KUVAT: Raimo Granberg
 
 

Keskustele tästä Asiaton sisältö