Takaisin

Ulkomaat

Apollomatkat aloittaa
matkat Albaniaan

9.2.2017 0.00

Apollomatkat aloittaa ensi kesänä valmismatkat Albaniaan. Matkanjärjestäjän hotellit sijaitsevat pienessä Sarandan rannikkokaupungissa.


Albania oli pitkään suljettu ulkopuolisilta. Muutos alkoi kommunistidiktatuurin päätyttyä 1992, ja viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana maa on hitaasti avautunut ulkomaailmalle. Pikkuhiljaa myös matkailijat ovat alkaneet löytää tiensä tähän kiehtovan maahan. Albaniaan houkuttelevat erityisesti kirkkaat vedet, kaunis luonto sekä kiinnostava historia.

-Olemme iloisia voidessamme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden tutustua vaivattomasti tähän vielä melko tuntemattomaan Euroopan kolkkaan. Albania sopii monenlaisille matkailijoille, sillä täällä voi viettää leppoisaa rantalomaa, tutustua kiinnostavaan historiaan tai nauttia upeasta luonnosta, sanoo Apollomatkojen Operatiivinen Johtaja Tuomas Luukkonen.

Matka Albaniaan taittuu Korfun saaren kautta, jonne Apollomatkat lentää Finnairilla. Korfulta matka Sarandaan taittuu kantosiipialuksella noin puolessa tunnissa. Albanian lisäksi myös Korfu on Apollomatkojen uutuus kesälle 2017. Myöhemmin syksyllä varattavaksi tulevat myös yhdistelmälomat, joissa kahden viikon aikana ehtii tutustua sekä Albaniaan että Korfuun.

Apollomatkojen kesän 2017 kohteista Albanian ja Korfun lisäksi myynnissä ovat myös Kreeta, Parga ja Rethymnon. Lisää kesän kohteita aukeaa myyntiin loppukesän ja syksyn aikana.

Apollo on Pohjoismaiden johtavia matkanjärjestäjiä. Järjestämme tilauslentomatkoja, reittilentopohjaisia matkoja, treenimatkoja, risteilyjä ja kiertomatkoja. Apollo Travel Group AB:n muodostavat Apollo Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa, sekä lentoyhtiö Novair, golfmatkoja järjestävä Golf Plaisir, luksusmatkoja järjestävä Lime Travel ja hyvinvointikeskus Playitas Fuerteventuralla. Apollo Travel Groupilla on 900 työntekijää ja n. 1 miljoona matkustajaa matkustaa Apollolla vuosittain.

DER Touristikin liikevaihto on 7 miljardia euroa ja sillä on n. 7,7 miljoonaa asiakasta 14 maassa.

Suomessa Apollomatkojen valikoimaan kuuluvat kaupunkilomat kaikkialle maailmaan sekä valmismatkat kohteisiin: Espanja, Kroatia, Montenegro, Kreikka, Thaimaa, Tobago, Kuuba ja Dominikaaninen tasavalta. Apollomatkat tarjoaa parhaat 4- ja 5-tähden hotellit.
 

Keskustele tästä Asiaton sisältö