Takaisin

Ulkomaat

CESKÝ KRUMLOV
KORVAA ETSIMISEN VAIVAN

13.12.2017 6.00

Mikä Krumlov, ja missä? Harva tietää, mistä Ceský Krumlov löytyy ja vielä harvempi, mitä siellä on. Asiasta kannattaa ottaa selvää.

 

TEKSTI JA KUVAT: MARKKU JALONEN

 

Väenpaljoutta välttelevät matkailijat löytävät Krumlovista nähtävyyksiä, ravintoloita, kauppoja ja - ainakin toistaiseksi - rauhallista elämänmenoa. Kaupunkiin on hankala löytää ja siitä saattaa epähuomiossa ajaa jopa ohi.

Krumlovin kaupunkikuvaa hallitsee kukkulan laella oleva linna, jonka rakennustyöt alkoivat 1200-luvulla. Ensimmäiset kronikat kertovat linnan olleen hevosenkengän muotoisessa joenmutkassa vuonna 1253.

Goottilaista tyyliä edustavan Krumlovin linnan seinät on koristeltu silmänlumemaalauksilla, jotka aikaansaavat illuusion kivenjärkäleistä. Samoin näyttävät seinien kuvapatsaat olevan syvennyksissä, vaikka nekin on maalattu tasaiselle seinäpinnalle.

Pieni Ceský Krumlovin kaupunki sijaitsee Tšekin tasavallan lounaisosassa Vltava-joen kainalossa. Lähin suurkaupunki on Linz 58 kilometrin päässä Itävallan puolella.

 

Böömin kauppareitit kohtasivat aikoinaan Krumlovissa. Joet olivat tärkeitä reittejä, ja vesitse kuljetettiin tavaroita moneen suuntaan. Tonavakaan ei ole kaukana. Maantiet eivät soveltuneet suurten lastien kuljettamiseen, jos teitä ylipäätään oli.

Linna turvasi kauppamiesten matkat alueella ja sieltä myös perittiin verot ja tullimaksut. Linnan ympärille alkoi muodostua asutusta. Kauppiaiden perässä tulivat myllärit, leipurit, suutarit ja muut käsityöläiset.

Koska linna tarjosi suojaa myös kaupunkilaisille, oli luonnollista, että linnanhaltija omisti koko kaupungin. Vuonna 1302 linna kului Rosenbergerin suvulle. Vuonna 1602 keisari Rudolf II osti linnan kaupunkeineen syntymäpäivälahjaksi pojalleen. Aikakirjoihin ei ole jäänyt tietoa, pitikö poika lahjastaan.

Toisen maailmansodan jälkeisenä kommunismin aikana kaupunki rapistui, mutta vuoden 1989 samettivallankumouksen jälkeen sitä ryhdytiin kunnostamaan. Unescon maailmanperintökohteeksi kaupunki valittiin vuonna 1992.

 

Linnan alapuolella levittäytyy kaupunkitaajama, jota ympäröi Vltava-joen joen uoma. Kaupunki edustaa gotiikkaa, renesanssia ja barokkia.

Krumlov on kuin Ruususen uneen vaipunut. Talot on kunnostettu pieteetillä, ja kaupungin kapeilla kaduilla ja entisillä toreilla siirrytään ajassa taaksepäin. Krumlovissa on filmattu muun muassa elokuva Pinochion seikkailut. Monet vanhat käsityöläisten pajat ovat nykyään käytössä, mutta eivät enää alkuperäisessä tarkoituksessaan. Nyt niistä voi ostaa matkamuistoja ja muuta tarpeellista kotiin vietävää.

Krumlov tarjoaa lukuisia olutterasseja vilvoittavien vesien äärellä, ja mikä onkaan parempaa kuin nauttia aitoa tšekkiläistä olutta idyllisessä pikkukaupungissa. Janon voi hankkia kuljeksimalla kaupungin kapeilla kaduilla.

Ravintolatarjonta on riittävää ja kohtuuhintaista, ja kaupungin yleiskuvan tapaan jo ravintoloihin astuminen on elämys; niin somia ne ovat. Tšekeissä syödään vahvasti, ja maa on ollut aina kuuluisa maukkaista ja epäterveellisistä rasvaisista makkaroistaan. Krumlovin kierroksen jälkeen toistensa kohtaamista odottavat annos herkullisia Bockwursteja ja pilsneri.

 

Mikäli haluaa viipyä Krumlovissa pidempään, on sekin mahdollista. Vanhoja majataloja on muutettu hotelleiksi ja hauskimmat yösijat löytyvät kattohuoneistoihin tehdyistä pensionaateista.

Vaikka kaupungissa on vain 14 500 asukasta, on majoitustarjonta runsasta. Jopa vanhassa kaupungissa tai sen välittömässä läheisyydessä on toistasataa hotellia, pensionaattia tai huonemajoitusta aamiaisella. Hinnat eivät huimaa päätä. Vaatimattomimpien majoitusten hinta alkaa noin kolmestakymmenestä eurosta.

Mikäli haluaa harrastaa keskiaikaismatkailun lisäksi jotain muuta, voi meloa Vltava-joella tai samoilla lähimaastoissa.

Krumlov kannattaa ehdottomasti liittää niiden kohteiden joukkoon, joissa tulee käydä ennen kuin on liian vanha matkustamaan. Tai onko ihminen toisaalta koskaan liian vanha kokemaan uutta ja ihmeellistä?

 

 

FAKTAT CESKÝ KRUMLOV

Sijainti: Etelä-Böömin läänissä Lounais-Tšekissä

Asukasluku: 14 500

Miten pääsee: Ajamalla Linzistä pohjoiseen kohti Tšekin puolella olevaa Ceské Budejovicea. Joen ylityksen ja rajan jälkeen tie haarautuu vasemmalle, minkä jälkeen löytyvät ensimmäiset opasteet. Toinen vaihtoehto on ajaa Budejovicen kaupunkiin Prahasta. Kaupungin jälkeen ajetaan muutama kilometri etelään, josta löytyvät opasteet. Ceské Budejovicesta pääsee Krumloviin myös pienellä dieseljunalla, jonka matka kestää tunnin. Kaupunkiin voi tulla myös hieman vaikeammin vesitse. Vltava-joen sivuhaaraa pääsee melomalla esimerkiksi Prahasta.

Kaupungissa liikkuminen: Alue on osittain autoton. Matka pysäköintipaikalta linnan portille puolisen kilometriä. Nousua jonkin verran.

Majoitus: Paljon vaihtoehtoja, edullisimmillaan vuorokausihinta 30 eurosta alkaen.

Keskustele tästä Asiaton sisältö