Takaisin

Ulkomaat

Matkamessujen ammattilaiset:
Vuoden kaupat päivässä

11.1.2019 14.00

Matkamessujen avajaispäivää edeltävänä päivänä matkailualan myyjät ja ostajat kokoontuvat neuvotteluihin, jotka ovat monelle osallistujalle vuoden tärkeimmät.

Suomesta ja kansainvälisiltä markkinoilta matkailualan taloudellisesti merkitykselliseen Matka Workshop Day –päivään kokoontuu Messukeskukseen 289 ostajaa ja 189 myyjää kaikkialta maailmasta. Matka Workshop Day järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 16.1.2019.
 
Matka Workshop Dayssa matkailualan myyjät ja ostajat kokoontuvat päivän kestävään tilaisuuteen, jonka tiiviissä tapaamisissa osallistujat voivat myydä merkittävän osan koko seuraavan vuoden tuotannostaan. Itse tapaamisten lisäksi Matkamessujen, Finnairin ja Visit Finlandin Hosted Buyers –ohjelmaan osallistuu lähes 80 ostajaa muun muassa Iso-Britanniasta, Yhdysvalloista, Arabiemiraateista sekä Aasian maista.  
 
Katseet Suomen matkailussa
 
Matkailualan kova kasvu Suomessa ja maailmalla näkyy myös matkailuteollisuudessa kasvaneina investointeina ja panostuksina.
 
”Matkailuteollisuuden merkitys Suomen kansantaloudelle on suuri ja se tuo Suomen BKT:n arvosta noin 2,5%, mikä on mittakaavassa samaa luokkaa esimerkiksi Suomen metsäteollisuuden kanssa. Jokainen matkailueuro puolestaan tuottaa yli 50 senttiä epäsuoria kerrannaistuottoja muille toimialoille, jolloin matkailun merkitys Suomen hyvinvoinnille bruttotasolla nousee vuosittain reilusti yli 20 miljardin euron. Suomalaisen matkailuteollisuuden vienninedistämisessä Matkamessut onkin olennainen instrumentti ja yhdessä Visit Finlandin ja Finnairin kanssa toteutettu Workshop Dayn Meet Finland –osasto on tärkeä kohtausfoorumi matkailun myyjien ja kansainvälisten ostajien välillä”, kertoo Visit Finlandin toimitusjohtaja Paavo Virkkunen.
 
Kansainvälisiä ostajia Workshop Dayhin ja tutustumaan Suomen kohteisiin tuo Visit Finlandin kanssa yhdessä Finnair. Ostajia viedään tutustumaan muun muassa Leville, Vaasaan ja Rukalle, mutta myös Helsinki on ollut kansainvälisten ostajien näkökulmasta kiinnostava.
 
”Olemme tänäkin vuonna ilolla mukana matkailualalle tärkeän Workshop Dayn järjestelyissä. Lukuisat tapaamiset kansainvälisten ostajien sekä kotimaisten ja kansainvälisten myyjien kesken ovat tärkeitä myös Finnairille ja tukevat tulevaisuuden kasvutavoitteitamme”, kertoo Finnairin kansainvälisestä myynnistä vastaava johtaja Mikko Turtiainen.
 
Matkailualan myyvin päivä Suomessa
 
Suomalainen matkailuala kiinnostaakin myös kansainvälisesti, sillä osa ostajista tulee paikalle myös itsenäisesti ja omakustanteisesti.
 
”Workshop Day on monelle osallistuvalle kohteelle yksi vuoden tärkeimmistä myyntipäivistä ja monet osanottajat saattavatkin myydä lähes koko seuraavan vuoden tuotantonsa”, kertoo Matkamessujen myyntiryhmäpäällikkö Anna Suominen.
 
”Meille Matka Workshop Day on yksi vuoden tärkeimmistä matkailualan myyntitilaisuuksista vuoden aikana”, kertoo Harrinivan myynti- ja markkinointipäällikkö Hanna-Mari Talvensaari. ”Tilaisuus mahdollistaa uusien kontakteiden tapaamisen ja uuden kaupan tekemisen. Etenkin ympärivuotisen matkailun näkökulmasta on tärkeää, että tilaisuus on Suomessa ja yrityksillä on mahdollisuus esitellä tarjontaa jo Suomesta valmiiksi kiinnostuneille potentiaalisille ostajille. Harrinivalta on mukana kaksi edustajaa ja yli 100 uuden kontaktin voimin kauppaa voi tulla kymmenistä tuhansista satoihin tuhansiin euroihin asti,” Talvensaari jatkaa.
 
Matkamessujen virallisena avajaispäivänä messuilla on myös erityisesti ammattikävijöille suunnattu Matka Business Forum, josta löytyvät muun muassa liikematkatoimistot, autovuokraamot sekä matkailuteknologiaan keskittyviä yrityksiä. Tänä vuonna alue on aiempaa suurempi ja osastot myytiin loppuun ennätysajassa. Alueen 80:stä osallistujasta ulkomaalaisia on aiempaa enemmän, ja monet osallistujista ovat ensimmäistä kertaa Matkamessuilla. 
 

Keskustele tästä Asiaton sisältö