Takaisin

Ulkomaat

OMA MATKANI: Motoretki Keski-
Thaimaassa ja talvi PHUKETISSA

11.1.2024 14.00
Thaimaassa tyypillinen pyörämalli.

Janne Ohtonen repäisi itsensä irti arjen oravanpyörästä ja vietti talvikauden Phuketissa sukeltamassa, moottoripyöräilemässä ja tutustumassa paikalliseen kulttuuriin.

 

Lähdimme torstaiaamuna ajamaan Etelä-Thaimaan Phuketista kohti Keski-Thaimaan Khao Sokia, joka on hieno kansallispuisto tekojärven ympärillä.

Matkalla oli kolme osallistujaa ja meillä kaikilla oli allamme 90-luvun Honda Steedit, jotka ovat hyvin yleisiä pyöriä Thaimassa.

Ohjelmassa oli ajaa 250 kilometrin päässä sijaitsevaan kansallispuistoon, yöpyä kelluvilla lautoilla ja ajaa Khao Lakin kautta takaisin Phuketiin kahdessa päivässä. Matkaa kertyi yhteensä noin 550 kilometriä ja aikaa kului torstaiaamusta perjantai-iltaan.

Matka alkoi aamupalalla Sunee's saunalla; kananmunia, pekonia ja paahtoleipää länsimaalaiseen tyyliin Phuketin Chalongissa. Sitten kypärät päähän ja bensa-asemalle, jossa tankattiin 91-oktaanista bensaa alle euron litrahintaan. Matka jatkui Phuketin ruuhkasta kohti avointa baanaa vasemmanpuoleissa liikenteessä mutkitellen ja ohitellen. Ensimmäinen pysähdys pidettiin noin 50 kilometrin päässä Phuketista.

Nautimme virvoitusjuomat
hienolla paratiisirannalla
Phang Ngassa, joka on
Phuketin saaren
pohjoismantereen puolella.

 

Phang Ngasta ajoimme pohjoiseen parisataa kilometriä ja pysähdyimme lounaalle. Mielenkiintoista on, että ränsistyneistä ravintoloista, jotka länsimaalaiset kiertävät kaukaa, voi saada parhaat ruuat. Söimme todella hyvää nuudelikeittoa muovilautasilta, jonka jälkeen matka jatkui kohti Khao Sokin kansallispuistoa.

 

Liikenne Phuketissa on ensikatsomalla kaoottista, autot ja moottoripyörät puikkelehtivat miten sattuu ja vasemmalle saa kääntyä risteyksistä, vaikka punaiset valot palaisivat.

Liikenteessä on kuitenkin oma rytminsä ja tapansa edetä turvallisesti.

Monet thaimaalaiset
kuljettajat ovat itseoppineita.
He ovat vain ostaneet auton
tai skootterin ja lähteneet ajamaan,
mikä selittää ajoittain erikoiset
valinnat liikenteessä.


Myös kaupunkien kadut ovat liian pieniä ja kapeita kasvaneille liikennemäärille, mutta kaupunkien ulkopuolella päätiet ovat hyvässä kunnossa ja liikennettä on suhteellisen vähän.

Sanoisinkin, että maanteillä on isoilla pyörillä turvallisempaa kuin skoottereilla kaupungeissa. Tottakai varovainen kannattaa olla aina, sillä pahimmillaan jotkut voivat yrittää vahingoittaa länsimaisia matkailijoita liikenteessä tarkoituksellisesti.

 

Pääsimme perille Khao Sokin kansallispuistoon, jossa parkkeerasimme moottoripyörät ja vaihdoimme kulkupelin pitkähäntäveneeseen. Teimme noin tunnin matkan kohti kelluvia lauttoja tekojärvimaisemia ihastellen. Majoituimme tekojärvelle rakennettuihin taloihin, jotka kelluivat veden päällä vanhojen tukkien varassa. Liikkuminen talojen välillä tapahtuu ohuita käytäviä pitkin, jotka on myös rakennettu tukeista. Vesi oli todella lämmintä ja maisemat uskomattoman kauniita. Jos mieli tekee uimaan, niin sen kuin ottaa ja hyppää mistä tahansa käytävältä järveen uimaan.

Ilta alkoi hämärtää kuuden aikoihin. Sähköä tuotettiin kelluvalla generaattorilla ainoastaan muutaman tunnin ajan, kunnes siirryttiin lyhtyjen ja taskulamppujen käyttöön. Illallinen oli tehty herkullisista järvestä pyydetyistä kaloista, riisistä ja vihanneksista.
 

Kelluvat majat
olivat hiljaisia
ja luonnonhelmassa
oli rauhallista nukkua
.


Minua varoiteltiin, että moskiittoja tulee olemaan paljon, mutta todellisuudessa niitä on enemmän Phuketissa. Tänä vuonna Phuketissa on ollut myös useita denguekuume-tapauksia. Varmasti moskiittoja on monien muiden eläinten tavoin enemmän luonnonpuiston viidakoissa. Järvellä ei näkynyt muita eläimiä kuin kaloja ja sammakoita.

 

Aamu sarasti jo kuuden aikaan. En malttanut nukkua, vaan nousin katsomaan auringonnousua. Vedellä on rauhoittava vaikutus, joka antoi kelluvien lauttojen päällä erityisen elämyksen päivän alkuun. Söimme hyvän aamupalan ja hyppäsimme jälleen pitkähännän kyytiin, jonka jälkeen kuuma asvaltti kutsui jälkeen.

Lähdimme ajamaan kohti Khao Lakia. Matkalla pysähdyimme rikkaille tarkoitettuun bungalow-hotelliin. Kaikki rakennukset ja käytävät oli rakennettu vähintään kymmenen metrin korkeuteen ja olipa yksi bungalow rakennettu jopa niin, että sinne mentiin sisään isoista puunrunkoon tehdyistä pariovista. Maahan oli rakennettu myös hieno uima-allas baareineen. Halutessaan talojen välillä pystyi liikkumaan liaaneilla, joita roikkui puista toisiin.

Khao Lakiin päästyämme näimme vuorelle tsunamissa ajautuneen laivan. Se on jätetty korkealle muistuttamaan ihmisiä lukuisista uhreista. Söimme eräässä saksalaisessa ravintolassa länsimaiset pihvit, jotta jaksaisimme jälleen vääntää kahvaa kohti Phuketia. Liikenne sujui rauhallisesti ja pääsimmekin hyvin perille takaisin Phuketiin, jossa meitä odotti sama ruuhka, josta olimme edellisenä päivänä lähteneet.

 

Mikäli on lomalla Phuketissa ja haluaa päästä mukaan samanlaiselle retkelle, siitä kannattaa kysyä Periltä Sunee's saunalta Chalongista. Retki ei sovi aloitteleville motoristeille, mutta mikäli kokemusta on muualla ajamisesta ja on tottunut vasemmanpuoleiseen liikenteeseen, retki onnistuu kyllä.
 

Moottoripyöräretken hinta
oli 7000 bahtia eli 175 euroa.
Hinta sisältää moottoripyörän
vuokran, bensan, ruuan ja majoituksen
.


Luonnonpuistoon on mahdollista päästä tutustumaan myös ilman moottoripyörää. Phuketista järjestetään useita erilaisia retkiä sekä viidakkoon että kelluville majoille.

JANNE OHTONEN


 

Keskustele tästä Asiaton sisältö