Takaisin

Ulkomaat

Puerto Ricoon
palmujen katveeseen

10.10.2017 14.00

  

Puerto Rico kuuluu Karibian rantaparatiisista unelmoivan pakolliselle listalle. Saari tarjoaa kuitenkin muutakin kuin rantaviivaa. Niin sademetsät kuin ympäröivä vedenalainen maailmakin häikäisevät puhumattakaan kulttuuritarjonnasta. Tämä varsin pieni saari tarjoaakin puitteet tapahtumarikkaalle, koko perheen lomalle.

 

TEKSTI JA KUVAT: DANIEL STÖCKLI

 

Alun perin saarta asuttivat karib-intiaanit, jotka kutsuivat sitä nimellä Borikén. Saaren löysi vuonna 1493 ensimmäisenä länsimaalaisena Kristoffer Kolumbus, joka kutsui saarta aluksi nimellä San Juan Bautista. Puerto Ricon pääkaupunki kantaa yhä hänen saarelle antamaansa nimeä.

Noin 400 vuotta myöhemmin Puerto Ricosta tuli osa Yhdysvaltoja ja se sai samalla oikeudet omaan perustuslakiin. Nykyään suhde Yhdysvaltoihin perustuu lähinnä poliittiseen ja taloudelliseen yhteistyöhön, mutta se on samalla edesauttanut laadukkaan matkailuinfrastruktuurin rakentamisessa.

 

Idyllinen pääkaupunki

Pieneksi saareksi maan pääkaupunki San Juan vaikuttaa varsin suurelta keskukselta, onhan asukkaitakin lähes 440 000 ja metropolialueen väkilukukin on kiivennyt yli 2,5 miljoonan. Silti sen tunnelma on säilynyt varsin ehjänä ja joidenkin mielestä San Juanin vanha kaupunkikeskus on enemmän kuubalainen kuin Kuuba itse. Muutenkin kaupungissa vaikuttaa espanjalaisuus yhdysvaltalaisista siteistä huolimatta.

San Juanissa eksoottisuus löytyy kaikkialta kaduilla soinnikkaasti tanssittavasta salsasta ja mahtipontisista rakennuksista.

Vanhakaupunki, Old San Juan, sijaitsee aivan niemen kärjessä. Hyvin säilynyt, 1500-luvulta peräisin oleva keskusta rajoittuu mahtavaan kaupunginmuuriin. Tämä osa kaupungista eroaa selkeästi muista naapurustoista ja varsinkin sen värikkäät kolonialistisen ajan talot ovat kuvauksellisia. Nähtävillä on kirkkoja, ihastuttavia toreja sekä kaksi suurta linnaa.

Erityisesti Castillo San Cristóbal -linna on näkemisen arvoinen ja suurin laatuaan läntisellä pallonpuoliskolla. Myös sitä ympäröivä puisto sopii mainiosti piknikille. Nähtävyyksiin tutustuu parhaiten mukulakivikaduilla kävellen.

San Juanin tunnetuin linna El Morro on nimetty yhdeksi maailman perintökohteista. Se sijaitsee aivan kaupungin sataman suulla. Linna rakennettiin 1539 ja se on menestyksekkäästi estänyt monta hyökkäystä. Sen sisältä löytyy vankityrmiä, holveja ja salaisia kulkureittejä, joista kaikki ovat avoinna yleisölle. Linnaa ympäröivälle satama-alueelle on usein ankkuroitunut yhdysvaltalaisten ökymiljonäärien luksusjahteja. Täältä on helppo suunnata modernimpaan osaan San Juania, missä kadut pursuavat baareja, ravintoloita, luksusliikkeitä ja karibialaista rentoa tunnelmaa.

 

Rantapummi kuin kotonaan

Kuulaana kiiltävä vesi, hienohiekkainen ranta ja kevyt tuulen vire. Mitä enempää kaipaisikaan?

Puerto Ricon todellinen valttikortti sisältää kymmeniä kilometrejä turmeltumatonta rantaviivaa ja useita salaisia pikku poukamia.

Saaren suosituin ranta, Sun Bay, on unenomaisen kaunis ja kuuluu Karibian kauneimpiin paikkoihin. Rantaa kävellessä saattaa samalla nähdä villihevosia käyskentelemässä. Lähellä on myös Navion rannan mielenkiintoinen luola, jonne pääsee laskuveden aikaan.

Kauas ei jää myöskään Flamenco Beach. Puolikuun muotoinen ranta sopii hyvin lapsiperheille mataluutensa ansiosta ja tarjoaa useita rantakioskeja ja kahviloita. Rannalla olevat kaksi vanhaa panssarivaunua on maalattu värikkäästi tropiikin teemoilla.

Muita suosittuja rantoja ovat paikallisten perheiden suosima Balneario de Boqueron sekä pääkaupunki San Juanin lähellä sijaitseva El Escambron.

Puerto Ricon merenalainen elämä mykistää, sillä heti veteen mentäessä näkee runsaasti koralleja ja trooppisia kaloja, näkyvyyttäkin on useita kymmeniä metrejä. Snorklaus- tai sukellusreissulla voi törmätä kilpikonniin, barrakudiin, riuttahaihin, perhokaloihin ja kymmeniin muihin värikkäisiin veden eläviin.

On suositeltavaa ottaa retki parhaimpiin vedenalaisiin kohteisiin, joista monet ovat venematkan päässä rannasta. Esimerkiksi Icacos, Lobos sekä Ratones ovat tunnettuja saarekkeita, joiden lähellä on hienot koralliriutat. Puerto Rico on yksi surffaukseen hurahtaneiden lempikohteista.

 

Vuorten siimekseen

Vuoristomaista Puerto Ricoa peittää tiheä sademetsä. El Yunque on ainoa sademetsä, jonka Yhdysvaltain viranomaiset ovat nimittäneet kansallispuistoksi. Puiston monien eritasoisten polkujen varsilla sijaitsee vesiputouksia, sekä rikas kasvi- ja eläinmaailma. Erityisesti La Minan vesiputous on upea kohde, johon voi pulahtaa virkistäytymään.

Kansallispuiston huippu tarjoaa henkeä salpaavat näkymät saaren ympäri. El Yunque sijaitsee tunnin bussimatkan päässä San Juanista. Myös samantyyppinen Tomo Negron alue tarjoaa mahdollisuuksia kävelyretkiin ja runsaasti vesiputouksia. Kumpaankin alueeseen voi tutustua esimerkiksi osana ohjattua ratsastusretkeä, mikä tekee kulkemisesta rentoa.

 

Vuoristoalueilla oli aikoinaan suuria kahvi-, sokeriruoko- ja tupakkaplantaaseja. Nykyään on vielä olemassa  muutama kahviplantaasi, joihin liittyy paikallista historiaa koskeva näyttely. Samalla voi testata maailmanluokan kahveja suoraan niiden lähteellä. Suurin osa aktiivisista plantaaseista sijaitsee Poncesta pohjoiseen.

Vuorilta palatessa tulee pysähtyä ainutlaatuisella Bioluminescent Bays -poukamalla. Rannan vallanneet pienet mikroskooppisen kokoiset organismit välittävät liikkuessaan valoa. Lajasin rannalta voi vuokrata kajakin tai ostaa veneristeilyn ja nauttia uskomattomasta valoshowsta illan hämärtyessä.

 

Paikallista väriä

Puerto Ricon kulttuuri on värikästä ja monipuolista. Vaikka saarelaiset hyväksyvät Yhdysvaltojen alaisuuden, he korostavat omaa kulttuuriaan ja omia perinteitään. Arkkitehtuurissa, kapeilla mukulakivikaduilla ja sisäpihoille aukeavissa puisissa ovissa näkyy vaikutteita Espanjasta, etenkin Andalusiasta.

Musiikki on tärkeä osa paikallista kulttuuri-identiteettiä, johon kuuluu salsa, bomba ja plena. Näiden taustalla soivat usein rummut, jotka viestittävät orjuuden aikaisen elämän vaikeuksista.

 

Puerto Ricon keittiö muistuttaa espanjalaista, kuubalaista ja meksikolaista keittiötä, mutta siinä on vaikutteita myös Afrikasta. Paikallisia aineksia, kuten papaijaa, kaakaota ja korianteria käytetään paljon. Kalaruokia kannattaa maistella ja varsinkin punanapsijakala maistuu herkulliselta.

Paikallisten suuresti suosima juoma on rommi ja sen tuotantoon pääsee tutustumaan "Rommin katedraaliksi" kutsutulla Bacardin tehtaalla, joka sijaitsee San Juanissa. Kierroksen päätteeksi tarjotaan maistiaisia ja tietoa maan rommin tuotannosta.

Festivaalit ovat osa Puerto Ricon henkeä. Kaikkia yhdistää tanssi, musiikki ja värikäs vaatetus. Yksi Karibian suosituimmista  tapahtumista on tammikuinen San Sebastian Festival. Silloin kadut täyttyvät esiintyjistä, paraateista ja paikallisista ruokakojuista. Pyhimyksiin liittyviä festivaaleja on lähes viikoittain.

 

 

 

Hyvä tietää

  • Lennot San Juaniin alkaen noin 700€. Suomesta ei ole suoraa lentoa Puerto Ricoon. Sinne täytyy lentää esimerkiksi Floridan kautta.
  • Puerto Ricon säätila on tasainen lämpötilan lähetessä 30 astetta. Paras vierailuaika on joulun ja huhtikuun välinen aika, jolloin ei ole "liian" kuuma.
  • Matka kannattaa ajoittaa samaan aikaan paikallisten festivaalien kanssa.
  • Melko turvallisessa kohteessa rikollisuus keskittyy taskuvarkauksiin varsinkin San Juanissa.
  • Koska Puerto Rico kuuluu teknisesti Yhdysvaltoihin. Suomalainen matkailija ei tarvitse viisumia enintään 90 päivän oleskelulle, jos tulee maahan turistina. Matkailijan on viimeistään 72 tuntia ennen matkalle lähtöä täyttää verkossa ESTA-kaavake.
  • Saarena Puerto Rico on kompakti. Helpointa on vuokrata auto, jos haluaa tutustua koko saareen. San Juanin ulkopuolella bussiliikennettä ei juurikaan ole.
  • Maan pääasiallinen valuutta on Yhdysvaltain dollari. Luottokortit ovat yleisesti hyväksyttyjä ja pankkiautomaatteja on runsaasti tarjolla.
  • Suosittuja ostoksia ovat rommi, käsityöt ja riippumatot. San Juanin keskustasta löytyy kansainvälisiä merkkiliikkeitä ja muutama outlet-keskus, mistä voi löytää laatutuotteita polkuhintaan.
  • Hintaesimerkkejä
    • Ravintolaillallinen kahdelle 40€
    • Olut 1,5€
    • 10 kilometrin taksimatka 15€
    • Yö neljän tähden hotellissa 220€

 

 

KIITÄMME

o Yhtä Karibian parhaista rantakohteista

o Matkailijalle tarkoitetun infrastruktuurin tasoa

o Ympärivuotista kohdetta

o Turvallisuutta

MOITIMME

o Kohteen kalleutta

o San Juanin modernin keskuksen mielenkiinnottomuutta

 

Muita maailman Puerto Ricoja

  • Puerto Rico, Kolumbia. Yliopistokaupunki.
  • Puerto Rico, Bolivia. Pieni kylä.
  • Puerto Rico, Espanja. Kuuluu Gran Canarian klassisiin lomakohteisiin.

 

 

Keskustele tästä Asiaton sisältö