Takaisin

Ulkomaat

Shanghain Top 10 kokemukset

11.11.2016 6.00
Shanghai on eläväinen vuorokauden ympäri.

Kiinan taloudellinen sulatusuuni on pilvenpiirtäjien ja modernin elämäntyylin leimaama kokonaisuus. Shanghai on parin viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut räjähdysmäisesti, ja nykyään voi olla vaikeaa löytää viitteitä entisajan elämästä. Kun tutustuu kaupunkiin ruohonjuuritasolla, löytää kuitenkin yhä mitä hämmästyttävimpiä paikkoja ja kokemuksia. Vielä ei ole harvinaista nähdä samaan aikaan kalastajan myyvän saalistaan vanhanajan puuveneestä ja bisnesmiehen juoksevan Pradan laukku kainalossaan kohti seuraavaa tapaamista.

Tässä Shanghain parhaat kokemukset.

 

1. Fuxing Park. Vaikka Shanghaita voidaan pitää urbaanin elämän kehtona, löytyy kaupungista myös idyllisiä viheralueita. Fuxing park on yksi parhaista vaihtoehdoista, missä puiden siimeksessä näkee kolonialistisen ajan tyyppisiä ranskalaisia rakennuksia. Puisto on muutenkin mainio tapa tutustua paikallisten elämään ja siellä voi törmätä kiinalaista oopperaa laulaviin isoäiteihin tai häkkilintuja päiväkävelylle vieviin Mao-pukuisiin miehiin. Lähistöllä on myös modernin Kiinan perustajan Sun Yat-senin synnyinkoti, jonka sisustus vie aikamatkalle vanhan ajan Shanghaihin.

 

105 Fuxing Zhong Road     

 

2. Shanghain museo. 5000-vuotisesta historiastaan huolimatta kiinalaiset museot eivät keskimäärin täytä länsimaisia standardeja englanninkielisestä selostuksesta puhumattakaan. Shanghain museo on kuitenkin piristävä poikkeus. Sen useat alueet ovat jaettu teemoittain ja niin esillepano kuin laatu on ensiluokkaista. Jättimäisen koon takia kannattaa keskittyä yhteen alueeseen, kuten kalligrafiaan, pronssiin, maalauksiin tai keramiikkaan. Museossa on lisäksi kausittaisia erikoisnäyttelyitä. Sisäänpääsy museoon on ilmainen.

 

201 Renmin Avenue

 

3. Dongtai Road. Antiikista tai kuriositeeteista kiinnostuneen ei tulisi missään tapauksessa jättää Dongtain katua näkemättä. Tarjolla on sympaattisia Art Deco henkisiä tavaroita, vanhaa kommunismipropagandaa, pölyttyneitä kirjoja, miniatyyri-teekannuja ja paljon muuta. Myös nykyajan halpaan krääsään ja ei-niin-aitoon antiikkiin törmää usein. Antiikkikaupat yleensä pitävät arvokkaimmat tavaransa pois myynnistä, vaikka kuinka olisi valmis maksamaan niistä. Monilla kaupoilla on myös kiinteät hinnat, mutta myyjät ovat valmiita pienimuotoiseen tinkimiseen. Dongtai Roadin itäpuolella on lisäksi eläin- ja kasvimarkkinat, mistä löytää vaikka mitä outouksia.

 

Dongtai Road

 

4. Kiinalainen hieronta. Vuosituhansia vanhat perinteet ovat edelleen vahvasti läsnä kiinalaisessa hieronnassa. Älä kuitenkaan odota rentouttavaa kokemusta, sillä akupisteisiin keskittyvät hierojat ottavat pienillä sormillaan lihaksista kaiken irti. Kipu ja lopulta täydellinen rentoutuminen ovat pelin henki. Kaupungissa on tarjontaa hierojien suhteen lähes loputtomasti. Huaihai Parkin takana oleva Green Massage tarjoaa palvelut laadukkaassa tilassa rennolla ilmapiirillä höystettynä.

 

58 Taicang Road, Luwan

 

5. The Bund. Shanghain jokea reunustava rantabulevardi on yksi kaupungin suosituimmista kokoontumispaikoista. Se onkin yleensä ääriään myöten täynnä kiireisiä ihmisiä ja heitä tarkkailevia ulkopaikkakuntalaisia. Onkin erikoista seurata, kun kiinalaiset farmarit katselevat modernin elämäntyylin mukaan pukeutuneiden maanmiestensä perään. Joen rannalla on auringonnousun aikaan myös mahdollista seurata pariskuntien joka-aamuisia tanssiharjoituksia, jotka vaikuttavat erehdyttävästi salonkitansseilta. Jos ihmismassat eivät kiinnosta lähietäisyydeltä koettuna, on läheisen M-baarin kattoterassilta hulppeat näkymät rantapromenadille.

 

5 The Bund, Guangdong Lu

 

6. Xintiandi. Vain vuosikymmenen pituinen historia ei ole estänyt Xintiandia muodostumasta yhdeksi Shanghain suosituimmista kohteista. Se on moderni viihde- ja ostoskompleksi, joka on rakennettu vanhan ajan Kiinan tyyliä mukaillen. Onkin hämmentävää kävellä pitkin näennäisesti vuosisatoja vanhojen Shikumen-tyyppisten talojen lomassa vain huomatakseen sisätilojen olevan kuin Pariisin muotiviikoilta. Alueella on erinomainen tarjonta kansainvälisiä ravintoloita ja kauppoja, jotka vastaavat vaativintakin makua.

 

181 Tai Cang Road

 

7. Huangpo jokiristeily. Mikä olisikaan sen parempi tapa nähdä Shanghain pilvenpiirtäjien kansoittama kaupunki ja sen muutoksen vauhti kuin venematka Huangpon jokea pitkin. Täältä avautuvat panoraamakuville ihanteelliset näkymät, joihin kuuluvat The Bundin rantabulevardi, kaupungin taivasta dominoivat Oriental Pearl TV ja Jin Mao tornit, viktoriaanisen ajan residenssit sekä länsirantaa halkovat puistot. Halvimmillaan veneilemään pääsee paikallisten käyttämällä lautalla 50 sentillä. Ranta näyttää vielä maagisemmalta iltaristeilyn aikaan, joista useimpiin kuuluu illallinen.

 

Suurin osa veneistä lähtee The Bundin venesatamasta

 

8. Yuyuan Gardens. Varjoisten alkovien, kultakalojen täyttämien lampien, tuulessa heiluvien bambun oksien ja klassisten paviljonkien kokonaisuus tekee Yuyuanin puutarhasta ajattoman idyllisen. Ota mukaasi kirja tai piknikvarusteet ja nauti inspiroivista näkymistä. Puutarhaan kannattaa suunnata auringonnousun aikaan, sillä muuten huomaa ettei kapeita kujia ollut aikoinaan tarkoitettu vastaanottamaan suuria ihmismassoja.

 

132 Anren Street

 

9. Oriental Pearl TV tower. Matka Aasian korkeimpaan rakennukseen pistää kovahermoisimmankin koetukselle. Vuonna 1991 valmistunut 468 metriä korkea kolossi on eittämättä Shanghain maamerkki jo pelkän muotonsa vuoksi. Sen sanotaan muodoltaan edustavan kahta lohikäärmettä heittelemässä helmipalloja. Tornissa on mahdollista nousta aina 263 metrin korkeudessa sijaitsevalle seurantatasolle, mistä voi nähdä kaupungin todellisen laajuuden. Tornin siimeksessä on lisäksi lapsia innoittava The Oriental Pearl Science Fantasy World teemapuisto, missä voi tehdä tutkimusretken etelämantereelle, nauttia kolmiulotteisista elokuvista tai kokea kuumailmapallomatkan katon rajaan.

 

No.1 century boulevard

 

10. Akrobaattiset esitykset. Jos kiinalaiset ovat jostain tunnettuja, niin kyvystä tehdä upeita akrobaattisia esityksiä. Mikä olisikaan parempaa huvia, kuin käydä katsomassa akrobaattista esitystä Shanghai Center teatterissa. Täällä esiintyy maailmankuulu Shanghai Acrobatic Troupe, jonka esitys tarjoaa tasapainoilua, käärmeenlumoojia sekä ihmispyramideja. Kahden tunnin pituinen kokonaisuus on henkeäsalpaava ja ainutkertainen. Älä unohda ottaa kameraa mukaan!

 

1376 Nanjing Xi Lu

Hyvä tietää


o Shanghain kansainvälinen Pudong-lentokenttä sijaitsee noin 30 kilometrin päässä keskustasta. Paras ja ainutlaatuinen tapa matkata keskustaan on Shanghai Maglev -junalla. Se on maailman ensimmäinen magneettikentällä leijuva pikajuna, joka voi saavuttaa yli 400 kilometrin tuntinopeuden. Matka keskustaan kestää alle kahdeksan minuuttia. Hinta on noin 6 euroa yhteen suuntaan.

o Taksi on helppo ja halpa tapa kulkea kaupungissa.Taksin käyttö  saattaa olla kielimuurin takia painajaismaista ja kannattaakin pyytää jotakuta paikallista englantia osaavaa kirjoittamaan kohteiden nimet kiinaksi. Poikkeuksena muuhun Kiinaan Shanghai soveltuu hyvin myös kävelemiseen.

o Matkailukohteita lukuun ottamatta englantia puhutaan harvoin.

o Ruokailuvalikoimaa löytyy runsaasti. Kannattaa kuitenkin varoa niin kutsuttuja ravintolan erikoisuuksia ja välttää suosittua mutta eettisesti arveluttavaa hainevä-keittoa. Dumplingsit, keitot ja nuudeliruoat ovat suosittuja ja maistuvia katuruokia.
 

Hintaesimerkkejä

o Yö neljän tähden hotellissa noin 80€/yö
o Illallinen paikallisessa ravintolassa noin 3€/hlö
o Matka metrolla 20 snt
o Coca Cola tölkki 20 snt

 

Keskustele tästä Asiaton sisältö