Takaisin

Matka24 nyt

Hotel Sallavalkea avasi
uudessa omistuksessa

30.11.2025 18.24

Sallan keskustassa jo 40 vuotta toiminut hotelli Sallavalkea on siirtynyt yrittäjä Leena Lundellin omistukseen. Lundell Development Oy uudistaa hotellia sekä rakentaa luontomoduulialueen eli resortin täydentämään tarjontaa.



Hotel Sallavalkea & Resortin avajaiset vietetään lauantaina 29.11. klo 15–18. Tilaisuudessa tapahtuu symbolinen kapulanvaihto uusille yrittäjille sekä esitellään hotellin uusittuja mallihuoneita ja resort-suunnitelmia.

Uusi omistaja, pitkään rakennusteollisuudessa ja asunto- sekä hotelliprojekteissa työskennellyt Leena Lundell päätti sijoittaa matkailuhankkeeseen, kun oli tutustunut hotellin edellisiin omistajiin ja kuuli heidän etsivän jatkajaa.

– Täällä on tehty hyvää työtä ja hotellilla on vahva kanta-asiakaskunta Eurooppaa myöten. Heitä vetää tänne puhdas luonto ja Koillis-Lapin rauhallinen elämänmeno. Lisäksi puolisoni isä on kotoisin Sallasta, joten alue oli meille tuttu, Leena Lundell kertoo.

– Lapin matkailu elää vahvaa kasvuaikaa, joka luo työtä ja mahdollisuuksia. Rovaniemi, Kuusamo, Kittilä ja Saariselkä ovat suosittuja ja jopa aika täynnä. Siksi on tärkeää, että Salla tarjoaa rauhallisen ja luonnollisen vaihtoehdon omilla vahvuuksillaan, sanoo kunnanjohtaja Erkki Parkkinen.

Salla tarjoaa luonnonläheisen vaihtoehdon matkailijoille

Hotel Sallavalkea & Resortin majoitus- ja ravintolatoiminnasta vastaavat Leena ja Kyösti Grefve. Heidän lisäkseen hotellin kumppaneina toimii paikallisia yrityksiä.

Grefvet tietävät, mikä Sallassa vetää matkailijoita.

– Tänne tulevat ihmiset, jotka haluavat puhdasta luontoa, rauhaa ja revontulia. He kertovat, että Salla on erinomainen lomakohde, koska tiheään asuttujen maiden ja kaupunkien valosaastetta ei käytännössä ole yhtään, he kertovat.

Uusi omistaja on kokenut majoitusrakentaja ja sisustaja

Lundell Developmentin tavoite on tuoda kiertotalouden mukainen moduulirakentamisosaamisensa myös palvelemaan Lapin voimakasta kysyntää.

– Sovellamme hotellin uudistamisessa kokemusta, joka on kertynyt lukuisista asuntomessutaloistamme sekä yhteistyöstä suunnittelijoiden ja taiteilijoiden kanssa. Resort-alue rakennetaan moduulirakennuksista, joissa tarjoamme aitoa näkymää pohjoisen luontoon sekä modernia mukavuutta. Kokemuksemme moduuliratkaisuista matkailukohteissa ja erillisrakennuksissa ovat hyvät, Leena Lundell toteaa.

– Kevytrakenteisten moduulirakennusten etu on se, että niitä on majoitusyksikköinä helppo sijoittaa maastoon, kun halutaan tarjota ainutlaatuisia luontoelämyksiä. Moduulit rakennetaan tehtaallamme Lohjalla, ja sovellamme niissä innovaatioita sekä ratkaisuja, joita olemme kehittäneet Suomen johtavien rakentajien kanssa. Pian näemme, mitä uutta sisältöä tuomme lupaukseen ”Salla -in the middle of nowhere”, Lundell päättää.

Keskustele tästä Asiaton sisältö