Takaisin

Matka24 nyt

Yhdysvaltojen amissit
noudattavat perinteitään 

2.9.2017 6.00

Vanhanaikaista, yhteisökeskeistä elämää elävät amissit noudattavat uskonnollista kuria ja pyrkivät eristäytymään ulkomaailmasta.
Omaleimaiseen kulttuuriin kuuluu myös väkivallan vastustaminen.


Teksti: MARKKU JALONEN
Kuvat: EILA JALONEN


Nykyään perin­teisesti mus­taan pukeutu­via amisseja on noin 250 000 eri puolilla Yhdysvaltoja. Suuri osa asuu Lancasterin piirikunnassa Pennsyl­vaniassa.
Naisilla on päässään hilkka ja pu­kuna nilkkoihin asti ulottuva mus­ta mekko. Miehet ovat pukeutuneet niin ikään mustiin ja käyttävät lähes aina henkseleitä sekä olkihattua. Pai­ta on valkoinen, mutta puvun takkia muistuttavaa vaatekappaletta ei napi­teta, sillä se olisi liian maallista. Sen sijaan käytetään sen kiinni pitämi­sessä eräänlaisia hakasia.
Pienillä pojilla saattaa olla kirja­viakin paitoja, mutta olkihattu yleen­sä koristaa heidänkin päätään. Tytöt käyttävät aina mekkoa, pitkiä housu­ja ei hyväksytä.

Koska amissit eivät käytä mitään, mikä toimisi sähköllä, ovat he ke­hittäneet varsin kekseliäitä konste­ja arkipäivän askareisiin. Ruoka val­mistetaan perinteisillä menetelmillä. Vihannekset pestään vadissa ja lihat kypsennetään liedellä. Sekä ruoka että vesi lämmitetään puilla - ei kovin kaukainen käytäntö Suomessakaan.
Vettä saadaan sisälle käsipumpul­la, mutta jos lähellä on joki tai vaik­ka pieni puro, valjastetaan sen voi­ma monimutkaisella vipusysteemillä asukkaiden käyttöön. Mikäli virtaus­ta riittää, voidaan nostolaitetta käyt­tää myös pyykinpesuun. Periaate on sama kuin vanhalla pulsaattoripesu­koneella. Veden kuumentaminen ja koneen lastaaminen ovat tosin han­kalampia.
Elämäntavat noudattelevat ikiai­kaista tyyliä. Yhteisö elää auringon kierron mukaan. Aamulla käydään töiden kimppuun heti kultaisen keh­rän noustessa ja illalla voidaan lukea tai tehdä puhdetöitä öljylampun va­lossa. Se on sentään sallittu, mutta te­levisiota ei amissi-perheissä katsella eikä radiota kuunnella.
Useimpien kylien halki virtaa joki tai puro, josta saadaan raikasta vettä. Samalla veden virtaus toimii erilais­ten koneiden voimanlähteenä, ku­ten sahan tai pumpun. Koska säh­köpumppuja ei ole, oikea amissi pe­seytyy isossa sammiossa.
Ainoa myönnytys sähkön suhteen on viranomaisten määräys, että he­vosvetoisissa vankkureissa on käytet­tävä varoituskolmiota sekä eräänlai­sia ajovaloja. Pimeässä täysin musta kärry on vaikea havaita, kun se liik­kuu verkkaisesti maantiellä. Ongel­ma on ratkaistu siten, että valoja var­ten tarvittava akku viedään huolto­asemalle, jossa se ladataan ja asen­netaan takaisin vankkureihin, Näin saadaan valoa tekemättä itse sähköä.

Amissit liikkuvat aina hevoskärryil­lä asioidessaan vaikkapa kaupassa tai leipomossa. Tavaran kuljetuk­seen käytetään vahvoja rattaita, joil­la rahdataan esimerkiksi asumusten tai latojen rakentamiseen tarvittavia lautoja ja muuta tavaraa.
Maa on hedelmällistä ja yhteisöt harjoittavat perinteistä maanviljelys­tä. Sadonkorjuun aikana, kun viljaa korjataan vainioilta, hevoset näyttele­vät pääosaa. Hevospari vetää leikkuu­puimuria ja vieressä toinen pari kis­koo avonaista lavaa, jonne siemenet singotaan. Koneita ei käytetä, vaikka pellot ovat suuria, ja myös puut kis­kotaan metsästä pihapiiriin hevosilla.

Nuori amissi voi tutustua autoihin ja muuhunkin periamerikkalaiseen elämänmenoon Rumspringan aika­na. Saksankielestä peräisin oleva sa­na tarkoittaa, että saa juoksennella vapaasti. Silloin 16-18 -vuotias nuo­ri saa kokeilla maallista elämää. Hän saa asua poissa kotoa ja tutustua toi­senlaiseen elämäntyyliin. Sinä aika­na hän voi katsella televisiota tai jo­pa ajaa autoa, mutta ajokorttia hän ei saa. Nuori saa näin mahdollisuuden nähdä muutakin elämää kuin perin­teistä. Hän saa palata jopa parin vuo­den päästä takaisin kyläänsä, jolloin hän sitoutuu perinteiseen pukeutu­miseen ja sääntöihin. Jos nuori valit­seekin maallisen elämän, hänet sulje­taan lopullisesti yhteisöstä. Elokuva Devil's Playground kuvaa muutaman nuoren kamppailua itsensä ja uskon­tonsa kanssa.
Amissit ovat rauhaa rakastavia, eivätkä nuoret miehet menneet asepalvelukseen silloinkaan, kun se oli pakollista ja vaikka hallitus yritti vär­vätä heitä armeijaan. Nykyään armei­jaan ei tarvitse mennä.
Amisseja voidaan kutsua luomu­viljelijöiksi. Edes ruohoa ei leikata moottorikäyttöisellä koneella, vaan leikkuu tapahtuu työnnettävällä leik­kurilla.
Vihannekset, hedelmät, yrtit ja muut maan antimet ovat myrkyttö­miä. Niinpä heidän tuotteensa ovat hyvin haluttuja. Muun muassa New Yorkissa on useita amissien omista­mia leipämyymälöitä, joiden valikoi­ma on runsas ja tuotteet maukkaita.

Kylissä valmistetaan perinteisel­lä tavalla muun muassa täyspuisia huonekaluja. Kalusteet ovat korke­asta hinnastaan huolimatta varsin haluttuja ja massiivisuutensa vuok­si ne on kuljetettava kotiin kuorma-autolla.
Tunnettuja ovat myös amissi-naisten käsityöt. Niistä kalleim­pia ovat taidokkaasti valmiste­tut tilkkutäkit. Lisäksi tilaustyö­nä saa erilaisia vaunuja ja rattaita. Ikuisesti kestävän leikkimökin saa taitavalta puusepältä.
Jopa erilaisiin oikeusasteisiin vietyjä riitoja on käyty amissien ja USA:n valtion välillä. Niistä ovat van­hakantaiset jääräpäät selvinneet lä­hes aina voittajina. Laki sekä lähes kaikki tavalliseen elämään liittyvät asiat ovat kyläyh­teisön hallinnassa.

Lapset eivät osallistu valtion kou­lujen opetukseen. Omissa opinah­joissa on opettajana aina naimaton naisopettaja. Oppiaineissa ei juu­rikaan ole maallisia aiheita, vaan opiskelu etenee Raamatun mukaan ja vain tärkeimpiä jokapäiväisessä elämässä tarvittavia asioita opete­taan. Niihin kuuluvat muun muassa maanviljelys ja karjanhoito.
Tytöille on kursseja ruuanlaitos­ta ja taloudenpidosta. Matematiik­kaa eikä vieraita kieliä juuri käsitel­lä. Niin sanottuun High Schooliin, joka on periaatteessa maassa pakol­linen, ei lapsia lähetetä. Peruskou­lu riittää. Koska ehkäisyä ei sallita, lapsia on runsaasti kaikissa perheis­sä ja kouluissa runsaasti oppilaita.
Yhteisössä ei ole poliisia tai sheriffiä Perusajatus on, että amissien kes­kuudessa asuu rauha ja keskinäinen luottamus.

Amissille on turha kaupata vakuu­tuksia tai vastaavaa maallista turvaa, ja jopa eläkkeistä on kieltäydytty. Myöskään Yhdysvaltain valtion tarjo­amaa, joskin vähäistä sosiaaliturvaa ei oteta vastaan. Minkäänlaista tulo­veroa ei makseta. Valtio yrittää periä perusveroa, mutta huonoin tuloksin.
Jos tapahtuu vahinko; lato voi pa­laa, rattaat tai saha särkyy, ei hätää, sillä asia laitetaan kuntoon yhteis­voimin. Jokainen kantaa kortensa kekoon. Muut jäsenet tuovat lau­toja ja muuta rakennusmateriaalia ja lato pystytetään talkoovoimin. Vuonna 1985 valmistunut elokuva Todistaja, kertoo muun muassa tästä yhteistyöstä asukkaiden kesken.
Vain äärimmäisessä hädässä kään­nytään lääkärin puoleen. Ajatusmalli on sellainen, että mikäli tauti tai ta­paturma on tappava, se on Herran tahto.
Varsinaista kirkkoa tiukasti Raa­matun perusperiaatteiden mukaan elävällä kansalla ei ole, koska he ei­vät sitä tarvitse. Perheitä saattaa olla kylässä 30-50 ja joka sunnuntai pi­detään Jumalanpalvelus jonkun per­heen luona. Yhteisön elämää leimaa Ordnung eli järjestys sekä Gelassen­heit eli eräänlainen rauha. Vaikkei kirkkoa olekaan, on heidän keskuu­dessaan piispa ja muita kirkonmie­hiä.
Amissi haudataan aina, mikäli mahdollista, omiin multiin. Hau­tausmaat ovat siistejä ja kauniita. Vainajia muistetaan lämmöllä.

Yhteisön ongelmana on se, että koska yhteisöt ovat pieniä, on vaara­na, että liian läheiset sukulaiset me­nevät keskenään naimisiin. Niinpä lapsikuolleisuus on suurempi, kuin muualla Yhdysvalloissa. Tähänkin amissit suhtautuvat tyynesti. Se on Gottes Wille eli Jumalan tahto.
Yhdysvaltain terveysvirasto käy epätoivoista taistelua, jotta se pääsisi vaikuttamaan kylien elämään. Lap­sikuolleisuus on suuri ja geneettisiä häiriöitä on enemmän kuin muus­sa USA:n väestössä. Onpa löydetty aivan outoja sairauksiakin, joiden arvellaan periytyneen aina Sveitsin ajoilta.
Havainnon mukaan amissit eivät kärsi läheskään niin usein ihosyö­västä, kuin muut. Tämän arvellaan johtuvan siitä, että jopa mennessään kuumiin peltotöihin, he käyttävät pitkähihaisia asusteita sekä hattua, eikä iho joudu näin auringonsäteil­le alttiiksi.

Niin tai näin, amissit saattavat elää tänä päivänä samanlaista elämää, kuin heidän esi-isänsä muutama sa­ta vuotta sitten. Paine nykyaikaistu­miseen on ankara, mutta toistaiseksi he ovat pysyneet perinteissä. Yhdes­sä asiassa on annettu periksi, sillä he pelaavat baseballia. Pelatessa hattu pysyy päässä ja housut henkseleiden avulla ylhäällä, mutta into on sama kuin muillakin amerikkalaisilla, jo­ten ehkä baseball ei olekaan liian maallista.
Vaikka monet saattavat pitää amis­seja eräänlaisina kummajaisina, he eivät vaikuta onnettomilta. Keskus­tellessa he osoittautuvat sivistyneik­si ja onnellisiksi. Heidän elämänta­pansa on jäännös vanhasta, omalei­mainen saareke kiireisen nykyajan keskellä.
Eikä hassumpi sellainen.

MITKÄ AMISSIT?
Yhdysvaltain amissien historia on pitkä ja mielenkiintoinen vieden 1600-luvun saksan­kieliseen Sveitsiin. Siellä Felix Manz sekä Conrad Grebel olivat kehittäneet uskonhaaran, jossa lapsia ei kastettu pieninä, vaan vasta aikaisintaan 16-vuo­tiaina tai myöhemmin. He kut­suivat itseään mennoniiteiksi myöhemmän johtajan Menno Simonin mukaan. Tämä ryhmä eli tiukasti Raamatun oppien mukaan.
Vuonna 1693 Jacob Am­man perusti alkuperäisistä mennoniiteista eroavan amissi-uskonhaaran. Ammanin mieles­tä mennoniitit olivat tulleet liian maallisiksi. Molemmat ryhmit­tymät muuttivat 1800-luvulla muun muassa uskonvapauden takia ensin Yhdysvaltain Penn­sylvaniaan ja osa myöhemmin Ohioon, Indianaan ja muualle­kin Amerikkaan.
Mukanaan he toivat paitsi uskontonsa myös kielensä. Tä­näkin päivänä heidän keskuu­dessaan puhutaan arkikielenä englantia sekä   niin sanottua Pennsylvanian saksaa, joka pe­rustuu vanhaan Sveitsissä pu­huttuun germaaniseen kieleen.
 
Keskustele tästä Asiaton sisältö