Kaustisen kylä Keski-Pohjanmaalla kokoaa vuosi toisensa jälkeen sankoin joukoin juhlavieraita ympäri maailmaa. Ohjelmaa riittää kirkkomusiikista räävittömiin rytmeihin.

UUSINTA 2017 - Kaustisen kansanmusiikkijuhlille on pakko palata aina uudestaan. Festivaalipuisto on keskellä kylää Perhonjoen varrella ja portista astuessa hämmästyy kerta toisensa jälkeen, kuinka onnistuneesti kansainvälinen tunnelma sulautuu paikallisen kylän ilmapiiriin.

Toinen ilahduttava havainto on nuorten juhlijoiden määrä. Nuorempi väki on löytänyt perinnemusiikin.

Kansanmusiikkijuhlat on järjestetty joka kesä vuodesta 1968 lähtien. Viikon mittaisessa juhlassa on mukana koko kylä ja talkooväkeä satoja. Pitkä kokemus ja pohjalainen rehti meno takaavat, että juhlakansa viihtyy vuosi toisen jälkeen.

Viimeiset 15 vuotta kävijöitä on noin 100 000 kaikissa tilaisuuksissa yhteensä joka vuosi.

Perheille on tarjolla lastenhoitoa, kaukaa tuleville majoitusta ja myös liikuntaesteiset on huomioitu.

Ensikertalaiselle folkmusiikki voi olla tuntematon laji, mutta se ei ole sitä festareiden jälkeen. Jo päivän aikana saa tuhdin annoksen tietoa ja elämyksiä. 

Folk tarkoittaa suomeksi kansaa tai tavallista ihmistä. Folkmusiikki oli 1800-luvulla alun perin talonpoikaisväen musiikkia. Kansanmusiikki on yksi kansanperinteen laji ja sen varhaisimpia soittimia olivat kantele ja myöhemmin viulu, klarinetti ja harmonikka.

Jyrki Heiskanen kertoo Kaustisen musiikkijuhlien alkuperän liittyneen folkmusiikin maailmanlaajuiseen aaltoon, 1960-luvun maaltamuuttoon, Finland Festivals -ketjun perustamiseen ja Kaustisen vahvaan musiikkiperinteeseen.

Metsänhoitaja Matti Palo kävi vuonna 1967 Walesissa kuoro- ja kansantanssifestareilla, ihastui ja kirjoitti Keskipohjanmaa-lehteen innoittuneen artikkelin "International Folk Music Festival Kaustinen", jossa hän toivoi, että Kaustiselle perustettaisiin kansainvälinen kansanmusiikkijuhla.

Perinne elää Kaustisella vahvana, mutta samalla siihen yhdistellään luovasti uusia tyylejä. Vanhojen suomalaisten runotekstien yhdistäminen esimerkiksi uuteen musiikkiin on kiinnostava kokemus.

Viikon aikana juhlapihat, soittosalit, pelimannitalot, tori ja terassit täyttyvät ihmisistä. Osa istuu nurmikolla eväineen ja kaivaa taskustaan ohjelmalehteä. Laulun, soiton ja tanssin kirjo on hengästyttävä aina lastenmatineasta aikuisten klubeihin ja kyläsävelmistä etnofolkiin. Tarjolla on musiikkia monesta maailman kolkasta. Turkin, ruotsin, unkarin, puolan, viron tai kiinan kielen sekaan tärähtää mukavasti leveä keskipohjalainen murre. Vanhojen mestareiden kaustislaista kansantarinointia kuuntelisi pidempäänkin.

Musiikin lisäksi yleisö voi opetella vanhoja kansantansseja polskaa, katrillia, purpuria tai sottiisia sekä tutustua perinnesoittimiin soitinworkshopeissa.

Pikkupelimannien aika kuluu lastenteltalla oman housebändin, leikin ja askartelun parissa. Lapsille on myös omat pelimannikisansa.

Illan hämärtäessä syttyvät nuotiotulet. Tulen äärelle kokoonnutaan laulamaan, soittamaan, ja rupattelemaan.

Osa ihmisistä suuntaa kulkunsa viinitupaan maistelemaan laatuviinejä taitavan viulutaiteilijan säestyksellä.

Suuren esiintymislavan katettu ulkokatsomo täyttyy ääriään myöten illan viimeiseen esitykseen. Samaan aikaan nuoriso päästelee ulos päivän viimeisiä höyryjä perinteikkäällä yöklubilla.

Lämpimässä kesäyössä keinuvia ihmisiä katsellessa hyväntuulisuus tarttuu. Krooniseen musiikin- ja kulttuurinnälkään kyläjamit kolahtavat lupaavasti.
www.kaustinen.net

 

Kaustisen kansantaiteenkeskus

Komea kansantaiteenkeskus sijaitsee festivaalipuiston alueella. Ilmari Lahdelman ja Rainer Mahlamäen suunnittelemassa rakennuksessa on käytetty paljon puuta ja se on arkkitehtuurinen nähtävyys. Kallioon louhitussa salissa järjestetään juhlien aikana konsertteja.

Kansantaiteenkeskuskessa sijaitsee vanhojen soittimien museo, näyttelyitä ja Kansanmusiikki-instituutti, joka tallentaa vanhaa suomalaista kansanperinnettä kuten äänitteitä, valokuvia ja lehtileikkeitä. Arkistoihin voi tutustua internetissä ja nettikaupasta voi hankkia itselleen levynjulkaisijan käsikirjan tai kanteleenrakennusoppaan.

Teksti ja kuvat: TARJA PERKIÖ